Treenailu on ollut vähäisenlaista viime blogin päivityksen jälkeen. Ulkona ei tarkene treenata lainkaan ja viikonloppuisin olen ollut poissa Tampereelta (Ruotsissa, Kasvattajan jatkokurssilla ym.), joten sunnuntain maneesitreenihinkään en ole päässyt aikoihin. Pari kertaa on tokoiltu Meirän hallilla ja Pinni on käynyt agi-treeneissä 1-2 kertaa viikossa.

Pradan toinen yritys TOKO:n avoimessa luokassa oli lauantaina 19.2. Olin viime treeneissä ottanut ainoastaan paikallamakuuta,  noutoa ja hyppyä, kun ne meni niin pieleen viime kokeessa. Paikallamakuuta treenasimme Sarin & Kurtin kanssa tutussa ja lämpimässä Meirän Hallissa, joten vähän vielä jännitti koe, kun en päässyt vieraaseen paikkaan treenaamaan. Hyppyä treenattiin vaan niin, että siitä saatiin Pradalle mielekkäämpi ja mukavampi liike. Otin siis paljon esteen yli hyppimistä itse juosten vierellä tai heittäen lelua esteen yli. Tarkoitus ei ollut hinkata kokonaista liikettä.

Kaukot oli mennyt treeneissä hyvin vaihtelevasti. Välillä siis hyvin, mutta usein takapalkasta huolimattakin Prada liikkui eteenpäin. Kaukot ja paikallamakuu ehkä jännitti siis eniten. :-)

Koepäivä alkoi neljän-viiden tunnin yöunien jälkeen jännittämisellä, että lähteekö auto käyntiin (pakkasta yli -20). No sehän lähti. Haaveilin kyllä aamulla nukkumaan jäämisestä, mutta sain itseni ylös. Ajomatkaa Sysmään oli n. 150km ja olin varannut ajoaikaa n. 2h, vaikka oletin, että sinne ajaa maks. 1,5h.

150km ei kuulosta pahalta! Mutta kun otetaan huomioon, että n. 50km matkasta olikin mutkittelevaa "mökkitietä" ja siitä vielä n. 10km ihan kinttupolkua, jossa ei olisi mahtunut kaks autoa edes toisistaan ohi, niin matka oli aika pitkä! Perillä oltiin n. 30min ennen arvioitua luokan aloitusaikaa, ehdin raahata koirat häkkeineen sisälle ja vähän aikaa tutustua koepaikkaan Pradan ja Pinnin kanssa. Peppi ja Pinni olivat siis seurakoirina mukana. Otin myös Pradan ja Pinnin kanssa ennen koetta "vapaamuotoista" paikallamakuuta, eli istuskelin katsomossa ja koirat makasivat ja saivat vähän väliä kehuja ja palkkaa. Koepaikka- ja olosuhteet olivat hienot! Liikuntasali/sählykaukalo, joka oli vuorattu muovimatolla. Lämmintä oli varmaan n. +20 astetta. Paikka oli valoisa ja avara. Muovimatto oli ihan hitusen liukas ja rapisi kynsien alla.

Paikallamakuussa oli 5 koiraa, joista yksi jäi istumaan ja loput neljä makaamaan. Prada oli oikeassa reunassa. Kaikki koirat pysyivät paikallaan 3 minuuttia. Prada pyöritteli kuulema päätään hieman, jonka takia saimme 9. Minä olin niiiiiin tyytyväinen! Oltiin Pradan kanssa ensimmäinen pari avoimessa luokassa, jota myös jännitin. Oma fiilikseni oli kuitenkin niin katossa onnistuneen paikallamakuun jälkeen, että siitä oli hyvä jatkaa muihin liikesuorituksiin!

Alla liikekohtaiset pisteet ja kootut selitykset. :-)
Yht. pistemäärä 167pistettä, sijoitus 1./5
Tuomari Markku Santamäki

Paikallamakuu 3min 9(x3) = 27
Pysyi paikallaan hyvin, mutta oli "ylivalppaana", keikisteli kuulema päätään hieman "hermostuneena". Pradalle paikallamakuu on hyvin haastavaa kun mamma ei ole näkyvissä.

Seuraaminen 9 (x2) = 18
Seuraaminen oli hieman matalaviettisempää kuin treeneissä, tosin seuraamiskaavio oli todella pitkä. Seuraamispaikka ja kontakti oli kuitenkin tuomarin mielestä erinomaisia toko-kokeeseen... vaikka omaan makuun saisi ollakin hieman intensiivisempää esim. pk-kokeita ajatellen. Yksi piste lähti kaavion viimeisestä täyskäännöksestä, jossa koira jäi hieman jälkeen.

Liikkeestä maahanmeno 9 (x2) = 18

Koira tietääkseni :-) meni maahan heti ja pysyi hyvin, mutta itse tein taas huomaamattani jonkun pienen "pakkoliikkeen", eli kumartumisen käskyn yhteydessä tms., josta meni 1p.

Luoksetulo pysähdyksellä 6 (x3) = 18
Luoksetulon vauhti oli todella hyvä! Siis vauhti ennen pysäytystä ja pysäytyksen jälkeen oli tasainen ja todella nopea. Mutta siihen ne hyvät puolet jäikin. ;-)
Pysähtyminen oli hidas, otti siis ainakin 3-4 askelta käskyn jälkeen. Lisäksi melkein törmäsi minuun ja tuli sivulle aivan vinoon.
Tykkään, että rhodesiankoira saa olla korkeassa vireessä treeneissä ja kokeessa, mutta tämä on taas yksi niistä liikkeistä, josta me saadaan kokeessa paremmat pisteet todennäköisesti jos koira on huonossa/alhaisessa vireessä. :-)

Liikkeestä seisominen 10 (x2) = 20
Perfecto. :-)

Nouto 9 (x2) = 18
Vauhti oli tasainen molempiin suuntiin ja nouto oli hyvinkin innokas. Liukkaalla alustalla Prada vähän suti kapulan nostaessaan, mutta muuten nouto oli hyvä ja luovutus samoin! Sivulle taisi tulla taas vinoon, josta vissiin se 1p.

Kauko-ohjaus 8 (x3) = 24
Ensimmäisessä istumaan nousussa jouduin antamaan tuplakäskyn ja lisäksi liikkui hyvin hyvin vähäsen eteenpäin. Näistä siis -2p. Huomasin itse tehneeni hyvin vahvat käsimerkit, mutta tämän päivän tuomari ei niistä sakottanut tai edes huomauttanut.

Hyppy 8 (x2) = 16
Huomasi, että meidän iloisista ja vauhdikkaista hyppytreeneistä oli apua! Hyppy ja istuminen olivat nopeat. 2 pistettä meni Pradan juostessa mun taakse paluuhypyn jälkeen. Jouduin siis pyytämään sen erikseen sieltä eteen ja sivulle.

Kokonaisvaikutus 8(x1) = 8
Yeah, iloista, mutta hieman holtitonta menoa ehkä. ;-)

Itse olen tyytyväinen! Kokonaisuutena liikkeet meni hyvin ja mielentila oli hyvä! :-)
Onnistunut koesuoritus ja etenkin hyvä fiilis on yksi tärkeimpiä juttuja jatkoa ajatellen!